uutiset / 09.12.2016

KAKS teki päätökset toisesta hausta: Historiallinen ennätys hakemusten määrässä vuonna 2016

Kunnallisalan kehittämissäätiön tämän vuoden kahdessa haussa tuli yhteensä 438 hakemusta. Määrä on säätiön historian suurin. Viime vuoteen nähden kasvua oli 16 %.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kunnallisalan kehittämissäätiön hallitus päätti kokouksessaan 8.12.2016 elokuun hausta, johon tuli 204 hakemusta.

Rahoitusta myönnettiin kolmelle tutkimushankkeelle ja yhdeksän tutkijaa sai apurahan.

Kunnallisalan kehittämissäätiön päätökset 8.12.2016

Itä-Suomen yliopisto, Kuopio, ”Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden maine” – tutkimushanke, 60 000 euroa.

Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, ”Riskien tunnistaminen ja mittaus kunnallishallinnossa” – tutkimushanke, 30 000 euroa.

Turun ammattikorkeakoulu, Turku, ”Kuntalaisten turvallisuus- ja pelastuspalvelujen saatavuus ja kohdistaminen” – tutkimushanke, 55 000 euroa.

HM Jouko Luukkonen, Tampereen yliopisto, ”Matkalla sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatioon – tutkimusmaakunnallisten toimijoiden syntymisestä” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 12 000 euroa.

DI Kirsi Keskinen, Jyväskylän yliopisto, ”Ikääntyneiden henkilöiden fyysistä aktiivisuutta tukevat lähiympäristön piirteet” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 10 000 euroa.

YTM, FM Josefina Sipinen, Tampereen yliopisto, ”Sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttaneiden politiikkaan kiinnittyminen Suomessa” – väitöskirjatyö, kaksivuotinen tutkija-apuraha 40 000 euroa.

KTM Pasi Leppänen, Tampereen yliopisto, ”Näkökulma kuntien tilinpäätösinformaatiosta, sen tarkastamisesta ja hyväksikäytöstä” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 10 000 euroa.

HM Saanareetta Virikko, Tampereen yliopisto, ”Kunnanjohtajaan kohdistuva luottamuspula” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa.

FT Kaija Appelqvist-Schmidlechner,  EPA 2017 European Congress of Psychiatry 1-4.4.2017 Firenze, Italia, matka-apuraha 1 300 euroa.

KTM Tiina Häyhä, Helsingin yliopisto, ”Julkisen vallan käyttö palvelussuhteen lajia ja palvelussuhteen ehtoja määrittävänä tekijänä kuntaorganisaatiossa” lisensiaatin – työ, Suomen Kunnallisliiton rahastosta apuraha 3 000 euroa.

Ins. (AMK) Anton Silvo, Aalto yliopisto, ”Suunnittelun luonne ja oikeutus: Helsingin yleiskaava” pro gradu – työ, Paavo Pekkasen rahastosta apuraha 1 500 euroa.

YTK Alix Helfer, Jyväskylän yliopisto, ”Maaseutu kiintiöpakolaisen toimintaympäristönä” pro gradu – työ, Mikko Jokelan rahastosta apuraha 1 200 euroa.

 

Rahoituksen saaneita pyydetään ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Lisätietoja: tutkimusasiamies Veli Pelkonen, 0400 – 815 527

#apuraha

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.