Äänenpainoja kuntauudistuksen keskeltä

Kunnallisalan kehittämissäätiö on koonnut trilogian kuntauudistuksesta. Polemia-sarjassa ilmestyneet teokset tallentavat ja dokumentoivat kuntaväen, asiantuntijoiden ja lainoppineiden näkemykset uudistuksen perusteista ajankohtana, jolloin hallituksen lopullisesta esityksestä ei ole vielä tietoakaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkisti vuodenvaihteessa Antti Mykkäsen toimittamat Polemia-sarjan teokset Kunta-kirja – uudistusajatuksia ja Kuntayhtymä pelastaa?. Helmikuun lopulla julkaistiin trilogian kolmas osa, Ari Mölsän toimittama Kuntarakennekirja – oikeusoppineet puhuvat.

Mykkäsen mukaan säätiö kokosi kuntatrilogian siivittämään kuntakeskustelua.

– Kirjat eivät ole kuntauudistusta vastaan vaan pikemminkin kuntaväen ja oikeusoppineiden evästystä jatkotyölle, joka ei ole vielä alkanut.

Mykkänen muistuttaa, että kirjoittajien puheenvuorot avaavat tämän ajan tuntoja peruskunnista ja kuntayhtymistä. Kirjoittajakunta on asiantunteva, monipuolinen ja avoimesti moniääninen joukko.

– Uskon, että avoin ja monipuolinen keskustelu osaltaan edesauttaa kunta-uudistusta ja palvelujärjestelmän kehittämistä.

Kunnan monta ilmettä

Teoksessa Kuntakirja – uudistusajatuksia kuntaa peilataan monelta kantilta. Laaja joukko kirjoittajia hakee perspektiiviä palveluiden, talouden, maakuntien ja Euroopankin kautta.

Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen edellyttää, että vireillä olevaan kunta-rakennehankkeeseen sekä kunnallislainsäädännön uudistamiseen tulee ammentaa sisältö Euroopan neuvoston linjauksista: ”Suomi on sitoutunut demokratian, itsehallinnon ja kansalaisläheisyyden periaatteiden vahvistamiseen, ei niiden heikentämiseen.”

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki kysyy kirjoituksessaan, millainen kuntarakenne syntyisi, jos kunnat perustettaisiin vasta nyt. Hän myös vastaa kysymykseensä: käytännössä tämä tarkoittaisi työssäkäynti- ja asioimisorientoituneita kuntia. ”Ne olisivat riittävän suuria asukasmäärältään selvitäkseen tulevista haasteista”, Rasinmäki kiteyttää.

Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm (sd.) arvioi uudistusta toisin kuin Rasinmäki. Rönnholm summaa kirjoituksessaan, että kuntauudistuksen liikkeelle panevana voimana on valtiovarain-ministeriön idea siirtää julkisen talouden tasapainotusongelman hankala työ kunnille.

”Kunnat siis jätetään likaisen työn tekijöiksi. Silmiini ei ole osunut kunta-liitokseen liittyvää todistusaineistoa, joka tukisi käsityksiä, että sen avulla voidaan saavuttaa julkistaloudellisia säästöjä”, Rönnholm muotoilee ajatuksensa.

Synninpäästö kuntayhtymille

Trilogian toisessa osassa Kuntayhtymä pelastaa? ääneen pääsee viime vuosina paljon väheksytty kuntayhtymäväki.

Kuntayhtymissä työskentelee nykyään 120 000 työntekijää. Yhtymät pyörittävät 12 miljardin euron rahapottia. ”Kuntien rahojen tuhlarit” perkaavat teoksessa sairaanhoitopiirien, sosiaali- ja terveyskuntayhtymien sekä koulutuskuntayhtymien näkökulmasta laajaa väestöpohjaa edellyttävien hyvinvointipalveluiden problematiikkaa aina kuntien alibudjetointikäytäntöjä myöten.

Kainuun maakuntayhtymän perhepalvelupäällikkö Terttu Huttu-Juntunen ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valtuuston puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen osoittavat kuntayhtymäpohjaisten toimintamallien tuoneen merkittäviä kustannussäästöjä peruspalveluihin.

Kaupunkineuvos Hannes Manninen linjaa teoksen päätöspuheenvuorossa suuntaviivoja maakuntahallinnolle. Manninen kirjoittaa, että aika olisi jo kypsä mallille, jossa koottaisiin laajempaa väestöpohjaa vaativat palvelut maakuntatasolle peruskuntien vastatessa lähipalveluista sekä paikallisdemokratian toteutumisesta.

Oikeusoppineet kriittisimpiä

Tiukinta kritiikkiä kuntauudistus saa osakseen kuntien ulkokehältä, oikeusoppineilta. Teoksessa Kuntarakennekirja – oikeusoppineet puhuvat Suomen johtavat valtiosääntöoikeuden, hallinto- sekä kuntalainsäädännön asiantuntijat arvioivat uudistuksen perusteita ja toteutumisedellytyksiä.

Viiltävimmän analyysin piirtää Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen professori ja akatemiaprofessori Kaarlo Tuori. Hänen mukaansa kuntauudistusta ei tule runnoa läpi yksinomaan hallituksen ja sitä tukevan eduskuntaenemmistön voimin.

”Kuntauudistus vaatii laajaa valmistelupohjaa, perusteellista kansalaiskeskustelua ja mahdollisimman kattavaa poliittista yhteisymmärrystä. Asiallisesti ottaen kysymys on ’perustuslakiuudistuksesta’, kuntien ’perustuslaista’. Se ei ole enemmistöparlamentarismin asia”, Tuori kirjoittaa.

Kuntareformin on nautittava samankaltaista laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää kuin valtiollista organisaatiota sääntelevän perustuslakiuudistuksen, Tuori painottaa. Enemmistöparlamentarismin valtuutus ei riitä.

Tuori sanoo, että on keskustelevan demokratian irvikuva, että politiikan päiväjärjestys ja sisältö lyödään neljäksi vuodeksi eteenpäin lukkoon suljetuin ovin, julkisuudelta salassa käytävissä hallitusneuvotteluissa.

Tuorin mukaan kuntauudistuksessa kärjistyvät ongelmat, jotka liittyvät parlamentaarisen valmistelun sivuuttamiseen ja hallitusohjelman epäterveeseen asemaan suomalaisessa politiikassa:

”Valmistelu on saatettava parlamentaariselle pohjalle ja se on avattava laajalle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Vain näin uudistus voi saada sen hyväksynnän, jota sen merkitys edellyttää ja jota ilman sitä seuraa kunnallisen kansanvallan perustuksia nakertava katkeruus. On tunnustettava, että enemmistöparlamentarismilla on rajansa ja että hallitusohjelma on vain ohjelma, jolla ei ole lain voimaa.”