Kaupunginvaltuutetut Mika Maaskola (vas.) ja Jarmo Laivoranta pohtivat keinoja saada Turusta entistäkin ympäristöystävällisempi kaupunki. / 18.01.2017

Turusta ympäristöystävällisempi kaupunki

Turussa mietitään keinoja entistä ympäristöystävällisemmän liikenteen kehittämiseksi. Netti-Polemiikki laittoi kaupunginvaltuutetut pohtimaan keinoja liikenteestä syntyvien päästöjen vähentämiseksi.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Turussa on pohdittu jo pitkään, miten ongelmallisesta keskustan liikenteestä saataisiin ympäristöystävällisempää. Varsinkin kesäisin kaupungin keskustan ilmanlaatu on pakokaasuista johtuen usein heikkoa.

Kaksi Turun kokenutta kunnallispoliitikkoa, Jarmo Laivoranta (kesk) ja Mika Maaskola (sdp) pitävät itsestäänselvyytenä, että niin yksityisautoilun kuin joukkoliikenteen pitäisi olla entistäkin ekologisempaa. Diesel- ja bensiinikäyttöisillä autoilla ajamisen kieltämistä keskustan alueella lähitulevaisuudessa ei koeta provokatiivisena ajatuksena.

– Tämän pitäisi olla tulevaisuutta. Nyt puhutaan jo siitä, että autot voisivat toimia aurinkokennoilla. Tekniikka on jo olemassa, vaikkei vielä käytössä, Laivoranta sanoo.

– Turku tavoittelee lähivuosikymmenien aikana hiilineutraalisuutta, ja Turku haluaakin olla ympäristöystävällinen kaupunki. Uskon, että ajan mittaan diesel- ja bensiinikäyttöiset moottorit käyvät hyödyttömiksi, Maaskola jatkaa.

Turussa on kokeiltu vuoden aikana sähköbussien käyttöä joukkoliikenteessä. Linjalla yksi on ajanut kaksi sähköbussia ja ensi vuoden puolella käytännössä koko linja hoidetaan sähköbusseja käyttäen.

–Tähän suuntaan koko joukkoliikenteen pitäisikin mennä, Maaskola toteaa.

Kumpikaan poliitikoista ei usko pakotteisiin ja kieltoihin, vaan tekniikan kehittyessä autokanta muuttuu ajan mittaan vääjäämättä entistä ympäristöystävällisempään suuntaan.

– Euro on tässäkin hyvä konsultti. Nythän on kehitteillä aurinkokennoja tieverkostoon ja autot latautuisivat samaan aikaan, kun tiellä ajaa. Hinnat olisivat varmasti sen suuruisia, että sellaisia autoja olisi taloudellisesti järkevää käyttää, Laivoranta kertoo.

Poliitikot uskovat, että joukkoliikennettä kehitettäessä ihmisten tarve oman auton käyttöön vähenee. Turussa on mietitty pitkään raitiovaunujen palauttamista käyttöön tai uudenlaisen superbussiverkoston luomista. Päätökset näistä saadaan vasta aikaisintaan ensi vuoden puolella uuden valtuuston aikakaudella.

– Mitä helpommin ja nopeammin ihminen pääsee joukkoliikennettä käyttäen keskustaan, sen vähemmän hän haluaa tulla tänne enää saastuttavalla henkilöautolla. Joukkoliikenteen kehittäminen on selkeä kehityssuunta, johon ehdottomasti pitää tähdätä, jotta menemme asiassa oikeaan suuntaan, Maaskola perustelee.

– Olemme jo nyt ottamassa tilaa pois henkilöautoilta, jotta jatkossa joukkoliikenne sujuisi paremmin. Teimme päätöksen mennä joukkoliikenne edellä ja se myös osaltaan vähentää saasteita, Maaskola jatkaa.

#joukkoliikenne #liikenne #ympäristö

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.