Opettaja ohjaa ja tukee, ei kaada ylhäältä päin tietoa ja kontrolloi sen perillemenoa.
Oppilaat viihtyvät tunneilla ja innostuvat ottamaan asioista selvää.
Ryhmissä he perehtyvät laajoihin teemoihin, kuten ilmastonmuutokseen, kasvavaan epätasa-arvoon, globalisaatioon, maahanmuuton ongelmiin – siis konkreettisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Utopistista, epärealistista, erheellistä?
No, ehkä tänään, mutta totta huomenna.
Tekniikan tohtori Riku Ruotsalainen pitää uuden opetussuunnitelman määrittämää suuntaa oikeana. Hän seuraa, miten matka kohti tavoitetta sujuu.
Amsterdamin yliopiston organisaatioteorian apulaisprofessori Ruotsalainen tutkii sosiaalisia prosesseja, jotka jarruttavat tai edistävät avoimien oppimisympäristöjen suunnittelua ja käyttöönottoa suomalaiskouluissa.
Elokuussa voimaan tullut opetussuunnitelma velvoittaa jokaisen koulun tarjoamaan monialaisia, ilmiölähtöisiä oppimiskokonaisuuksia. Kun oppilaat toimivat luovasti ja yhteisöllisesti tiimeissä, se vaikuttaa myös tilaratkaisuihin.
– Joissakin kunnissa ja kouluissa saattaa jo olla hyvät valmiudet oppimiskokonaisuuksien toteuttamiseen, toisissa juuri tilakysymykset rajoittavat käyttöönottoa, Riku Ruotsalainen sanoo.
Rakennusten elinkaariin ja kuntien taloustilanteeseen liittyvien haasteiden lisäksi opettajien muutosvastarinta saattaa hidastaa prosessia.
– Tämä on erityisen todennäköistä yläkouluissa, joissa eri oppiaineille on omat tuntinsa, ja niitä pitävät kyseiseen aineeseen erikoistuneet opettajat. Muutoksen läpivientiin voi mennä 5–10 vuotta, Ruotsalainen arvioi.
Organisaatiotutkijaa kiinnostaa, miten opettajakunta, oppilaat, vanhemmat ja koko yhteiskunta nykyään ymmärtävät ja mieltävät koulun ja oppimisen.
– Kunnissa, joissa on viime aikoina suunniteltu uusia koulurakennuksia, uudistusta on ruvettu ajamaan tilat edellä. Muutosjohtamisen näkökulmasta pedagoginen puoli on kuitenkin isompi ja vaikeampi asia. Opetusta on järjesteltävä toisin kuin ennen. Perinteisestihän yksittäiset opettajat ovat päättäneet ja käyttäneet valtaa siihen, mitä tunnilla tehdään ja millainen oppimistapahtuma on.
Koulun luonne muuttuu vääjäämättä.
Sote-uudistuksessa koulutus on kunnille jäävä ”iso tehtävä”, joten kuviot liittyvät kiinteästi toisiinsa. Tilanne pakottaa yhä tarkemmin pohtimaan esimerkiksi koulurakennuksen roolia.
– Rakennusinvestoinnin merkitys kasvaa, siitä halutaan maksimaalinen hyöty. Monessa kunnassa ruvetaan varmasti pohtimaan, mitä muita toimintoja sinne sijoittaisimme. Olisiko se samantapainen kokoontumiskeskus kuin oli kyläkoulu entisaikaan, Ruotsalainen pohtii.
– Opettajakunnan tosin voi olla vaikea sopeutua, ettei koulu enää ole vain heidän toiminnalleen, ja etteivät he saa entiseen tapaan päättää ”mitä täällä minun luokassani tehdään”, hän jatkaa.
Neliöitten sitominen pelkästään koulukäyttöön on Ruotsalaisen mielestä erittäin epätehokasta:
– Vuodessa on 190 koulupäivää, ja koulussa ollaan keskimäärin seitsemän tuntia päivässä, ei iltaisin, viikonloppuisin eikä kesäisin. Nopeasti laskettuna käyttöaste jää noin 15 prosenttiin.
Omassa tutkimuksessaan Riku Ruotsalainen perehtyy uuden yläkoulun suunnittelu- ja toteutusprojektiin Pieksämäellä. Hän on kerännyt aineistoa sekä arkkitehtitoimistossa että kunnan virkamiesten ja opettajien keskuudessa.
Varsinainen analyysivaihe ajoittuu ensi vuoteen.
– Pieksämäen tapaus on mielenkiintoinen. Kaupungin taitavat, innovatiiviset virkamiehet ovat yrittäneet kääntää kelkkaa. Heillä on ollut suuret visiot, miten rakentaa aivan uudentyyppinen kouluympäristö, elämänkaarikylä. Yläkoulun lisäksi samalla alueella sijaitsee päiväkoteja ja vanhusten asumiskokonaisuuksia.
Eri ikäryhmät siis kohtaisivat kylämäisesti koulurakennuksen ympäristössä. Eri toimintojen keskittäminen tehostaisi myös opettajaresurssien käyttöä.
– Minusta ajatus on hieno: taloudellinen tehokkuus ei ole pois sisällöistä, vaan päinvastoin hyödyntäisi ja auttaisi myös oppimista.
Rakentamisen piti käynnistyä toukokuussa ja koulun valmistua elokuussa 2017. Viime hetkellä päättäjät kuitenkin painoivat jarrua. Suunnittelu keskeytettiin, hanke pantiin jäihin.
Riku Ruotsalainen muovasi tutkimusasetelmaansa, ja selvittää nyt, miksi näin kävi.
– Koulu-uudistuksessa kyse ei ole vain tilasta tai rakennuksesta, vaan poliitikkojen ja kuntalaisten pitää radikaalisti muuttaa käsityksiään, mikä koulu on ja mitä siellä tehdään. Muutos on iso, ja ymmärrän, jos tämä hämmentää, aiheuttaa epävarmuutta, jopa pelkoja.
– Suuri yleisö ajattelee herkästi, kuinka koulussa pitää olla kuria ja kontrollia. Tämä on etenkin vanhempien sukupolvien kanta järjestyshäiriökeskusteluun.
Uusi opetussuunnitelma lähtee kuitenkin aivan toiseen suuntaan. Opetussisältöjen pitää olla niin mielenkiintoisia, että oppilaat tykkäävät käydä koulua.
Riku Ruotsalainen tunnistaa tässä muutosjohtamisen haasteen.
– Miten saada kaikki ymmärtämään kehittämisen suunta eli miksi vapauteen pohjautuva oppiminen monialaisten kokonaisuuksien kautta on itse asiassa relevantti, moderni tapa toteuttaa koulutusta. Uskon sen olevan myös oppilaiden kannalta mielenkiintoinen tapa.
Rehtorit ja kuntien sivistystoimenjohtajat ovat avainasemassa siirryttäessä avoimiin oppimisympäristöihin.
– He ovat keskeiset johtajat fasilitoimassa prosessia, tukemassa opettajien kehittymistä opettajina. Myös opettajien itsensä pitää pohtia, mitä uusi opettaminen tarkoittaa. Kun on tottunut tekemään tietyllä lailla, nyt täytyy kehittää uusia tapoja opettaa vanhoja sisältöjä. Se vie työaikaa ja tietää paljon konkreettista työtä.
Uudenlaiseen ajatteluun siirtyminen tai sopeutuminen ei ole sukupolvikysymys.
– Monet vanhat opettajat ovat hurjan innostuneita. Samaan aikaan on paljon nuoria opettajia, jotka haluaisivat opettaa aivan perinteisesti. Kaikissa ikäryhmissä on kaikenlaisia opettamistyylejä, Ruotsalainen tietää.
Ammattikunta yleisesti on erittäin tunnollista.
– Opettajat oikeasti välittävät oppilaidensa oppimisesta. Silloin on riskinä, että haluaa ylikontrolloida ja varmistaa, olettehan varmasti oppineet tämän ja tämän. Minusta pitäisi toimia päinvastoin eli lisätä vapautta. Kyse on siitä, miten opettajat uskaltavat antaa oppilaille enemmän valtaa ja vastuuta. Ei kukaan meistä tykkää, jos koko ajan vahvasti kontrolloidaan, mitä kulloinkin teemme. Kun saa tehdä sellaisia juttuja, joista itse innostuu, motivaatio syntyy kuin luonnostaan.
Riku Ruotsalainen nostaa esiin mopopojat, joita herkästi mollataan: ”eihän ne mitään opi”.
– Sopii vain ajatella, paljonko pojat ovat valmiita käyttämään tunteja oppiakseen ymmärtämään moottorin toimintaa, jotta osaavat rassata ajopelinsä. Kun asia on oikea, he ovat äärimmäisen motivoituneita. Siksi on suuri haaste saada koulun oppimissisällöt tarpeeksi kiinnostaviksi.
Digitalisaatio on päivän sana, mutta ei iPadien tuominen luokkaan vielä motivoi. Ratkaisevaa on, mitä laitteen sisältä löytyy.
– Ihan sama, käytetäänkö tablettia vai mennäänkö ulos luontoon, kunhan se sopii oppijoille. Eri kunnissa ja eri konteksteissa oppijatkin ovat erilaisia.
Riku Ruotsalainen haluaa kääntää katseita koulun uudistamisen suuntaan, koska näkee siinä niin monia hyötyjä.
– Joka kunnassa pitäisi laajalti pohtia, mitä koulu meillä tarkoittaa. Jos keskustelua ei vielä ole aloitettu, nyt on korkea aika. Eri tahojen välillä tarvitaan runsaasti vuoropuhelua. Toimijoilla on kollektiivinen vastuu, miten asioita ruvetaan tekemään.
Oppilaiden viihtymistä koulussa on syytä yrittää parantaa – Ruotsalaisen mielestä jopa sen uhalla, että oppimistulokset hiukan heikentyvät. Hänestä on pitkän päälle kestämätöntä, jos opettajakeskeisesti saavutetaan hyvät oppimistulokset, mutta oppilaat voivat huonosti.
– Nuoret täytyy saada terveinä ja hyvinvoivina kasvamaan aikuiseen elämään. He ovat kuitenkin niitä, jotka 15–30 vuoden päästä pitävät Suomea pystyssä. Tulevaisuudessa vanhusten määrä suhteessa työssä oleviin on paljon huonompi kuin tällä hetkellä, joten aikamoinen taakka lapsillamme tulee olemaan.
– Toivon, ettei nuoria pidetä pelkästään Pisa-tutkimusten ja Suomen maineen viejinä. On tärkeää, että he myös yksilöinä ja henkilöinä kasvavat vastuun ottamiseen.
Kommentit